Olen läsnä, siis olen

Elise Liikala | julkaistu: 14.1.2020

Olen järjestänyt Ajatusrinki -taidelähtöistä filosofointia vuodesta 2014 alkaen tavalla, jossa inspiroidumme taiteesta ja keskustelemme teoksen nostattamista teemoista ryhmässä. Laajennan parhaillaan toimintaa, niin että filosofisen keskustelun ohella halukkaat voivat osallistua kursseille, joissa lähestytään osallistujille itselleen tärkeitä kysymyksiä ja tunteita terapeuttisen taideilmaisun avulla.

Seuraavassa tekstissä pohdin analyyttisen ajattelun ja tunteiden suhdetta siten kuin se minulle henkilökohtaisesti näyttäytyy. Tekstissä on katkelmia Ekspresiivisen taideterapian perusopintojen lopputyöstä, jonka laadin keväällä 2019 Inartes instituutissa.

Mielen liikkeitä ja maailmaa voi tutkia paitsi analyyttisesti keskustellen myös ei-kielellisen ilmaisun, kuten taideilmaisun tai taideterapeuttisen tunnetyöskentelyn kautta.

Järki ja tunteet

1500-1600 -luvulla elänyt filosofi Rene Descartes on tullut tunnetuksi lauseesta ”Ajattelen siis olen”, latinaksi ”Cogito ergo sum”. Descartesilla lause liittyi hänen pyrkimykseensä löytää varmaa ja epäilyksetöntä tietoa. Descartes päätteli, että hänen mahdollisuutensa ajatella ja epäillä todistivat hänen olemassaolonsa.

Lausetta ”Ajattelen siis olen” voi kuitenkin mielestäni käyttää hyvin myös kuvaamaan kulttuurissamme vahvasti vallitsevaa käsitystä ihmisestä. Kykyä ajatella järkevästi on näet filosofisessa ja teologisessa keskustelussa pidetty vuosituhansien ajan ominaisuutena, joka erottaa ihmisen eläimistä.

Ajattelukykyinen ihminen on eittämättä oikeasti olemassa ja yksilöllinen ajattelu- ja analysointikyky ovat loistokkaita ominaisuuksia. Filosofisessa ja teologisessa kirjallisuudessa järki on kuitenkin usein kruunattu ikään kuin kuninkaaksi, jolle kaikki muu on alisteista. Tunteet on nähty vähempiarvoisina, jopa vaarallisina ja tukahdutettavina.

Mielestäni järjen ja tunteiden vastakkainasettelu on harvoin hyödyllistä. Kumpaakaan ei voi täysin yksiselitteisesti korottaa toisen yläpuolelle. Olla tosi ihminen – olla totta – on olla kokonainen. Olla totta ja kokonainen on tuntea itsensä ja elää mahdollisimman rehellisesti sekä autenttisesti suhteessa itseensä. Se merkitsee myös sitä, että elää omana tosi itsenään vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Olla kokonainen on sitäkin, että ihminen kasvaa ilmentämään mahdollisimman rikkaalla ja monipuolisella tavalla sitä potentiaalia ja niitä mahdollisuuksia, joita hänessä on.

Toden kohtaaminen ja totena oleminen

Tunne-elämän eheys on oleellinen osa todellisena elämistä sekä hyvää ja täysipainoista elämää. Mielensä kaoottisessa, ahdistavassa, onnettomassa, murtuneessa, epätoivoisessa, raivoisassa, tukahdutetussa tai muulla tavalla painostavassa tunneilmastossa jatkuvasti elävä ihminen ei ole totta, oli hän miten analyyttinen tai älyllisesti ylivertainen tahansa. Tunteensa kadottanut tai vastaavasti vain jotkin tunteensa kohdannut ihminen on nimittäin vain osittain se, joka hän voisi olla.

”Ajattelen siis olen” ei riitä siihen, että todella olen. Olla totta, on pelottomuutta kohdata itsensä rehellisesti, tuntea kaikkia tunteita ja tarkastella pimeyttään sekä vastaavasti minuudessa ilmenevää valoa.

Uskon, että todeksi tuleminen on elämänpituinen matka. Ei ole yksinkertaista tai helppoa ”olla totta”.

Eri ihmiset hyötyvät varmasti matkallaan erilaisista eväistä. Minulle itseni ja muiden ymmärtämisessä järki ja analyyttinen pohdiskelu on suuri apu. Olen löytänyt keskustellen ja kirjallisuuteen tutustuen oivalluksia ja ymmärrystä. On kuitenkin olemassa jotakin sellaista, mihin analyyttinen kieli ei yllä. Siihen horisonttiin tähyillessä läsnäolo ja hiljentyminen ovat avanneet uusia näköaloja. Syvyyttä ja laajuutta ymmärrykselle sekä olemassaololle voi löytää muun muassa kehollisen liikkeen, läsnäoloon pysähtymisen, taideilmaisun ja taidelähtöisen dialogin kautta. Näitä voi toteuttaa paitsi erilaisissa harrastuksissa myös tuetusti terapiakontekstissa.

Soisin jokaiselle olevan tarjolla kohtaamisia, joissa uskaltaa katsoa itseään sellaisena kuin on, saa tuntea tulevansa vastaanotetuksi omana itsenään ja olevansa hyväksytty – vaikka onkin vielä matkalla.

(Alkuperäistä Descartesin lausahdusta on käytetty tekstissä melko luovalla tavalla. Lausahduksesta sen oikeassa kontekstissa voit lukea esimerkiksi Wikipedian artikkelista.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *