Mitä on kutsumus?

Elise Liikala | julkaistu: 8.2.2020

Pyhä Yrjö täyttää tehtävää ja surmaa lohikäärmeen vanhassa legendassa.

Tässä tekstissä tutkailen kutsumukseen liittyviä näkökulmia ja esitän ajatuksen, jonka mukaan ”kutsumus” on aina olemassa ja löydettävissä. Määritän kutsumuksen tässä yhteydessä visioksi tai päämääräksi, joka tuntuu ihmisestä itsestään merkittävältä ja merkitykselliseltä. Kutsumuksessa eläminen on vastakohta mitäänsanomattomalta tuntuvalle elämälle, jossa yksilön elämän merkitys kyseenalaistuu.

Merkityksettömyyteen tai tyhjyyteen kulminoituvat tunnelmat ovat enemmän ja vähemmän tuttuja varmaankin lähes jokaiselle meistä ainakin jossain vaiheessa elämänhistoriaamme.

Kutsumus on tärkeä teema, sillä se, uskommeko kutsumukseen vai emme, voi vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisia tunteita koemme ja millaisia tekoja teemme. Se voi muovata elämäntarinamme suuntaa.

Ihmisille, joiden maailmankatsomusta määrittää jokin uskonto ja sen oppien mukana tulevat ajatukset tietystä elämäntehtävästä ja -tarkoituksesta, voivat kokea kutsumusta kenties helpommin kuin sellaiset, jotka eivät elä uskonnollisen yhteisön todellisuuskäsityksen sisällä. Kutsumus ei ole kuitenkaan vain uskonnollinen käsite ja tavoitettavissa heille, jotka uskovat saaneensa erityisen kutsumuksen joltakin transsendentilta taholta, kuten Jumalalta.

Erilaiset yhteiskunnalliset tehtävät ja perheroolit, kuten äidin tai isän rooli, voivat luoda tunteen oman elämän merkityksestä. Joillekin ammatillinen tehtävä voi tarjota selkeän kutsumuksen. Kaikilla ei tällaisia selkeitä rooleja ja tehtäviä kuitenkaan ole ja nekin, jotka ovat omaksuneet tietyn roolin, joutuvat elämän aikana luopumaan roolitehtävistään ja luomaan uusia.

Kutsumuksen olennainen syvyys ei mielestäni tyhjenny tiettyyn rooliin. Kutsumus on ehkä ennen kaikkea mielentila. Kutsumus kytkeytyy oman olemassaolon ja etenkin toiminnan mielekkyyteen. Se liittyy arvoihimme ja käsitykseen todellisuudesta.

Kysymys kutsumuksesta eli mitä on kutsumus?

Ensinnäkin olisi toki mahdollista väittää, että elämä itsessään on jonkinlainen kutsumus. Kun synnymme, meidät on ”kutsuttu” elämään, oppimaan ja osallistumaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Toisaalta elämä saattaa joinain hetkinä ja joillekin ehkä pysyvämminkin tuntua sattumalta tai jollain tavalla vain välttämättömyydeltä. Ajatus elämästä kutsumuksena onkin ehkä turhan laaja ja epämääräinen.

On kuitenkin selvää, että elämämme maailmassa – maailma ympärillämme -”kutsuu” osallistumaan. Jos emme syystä tai toisesta osallistu oman persoonamme mukaisella tavalla ja omasta tahdostamme, emme elä täysipainoisesti.

Muista (ainakin suurimmasta osasta) maailmassa elävistä olennoista poiketen ihmiset etsivät ja luovat merkityksiä. Toisin sanoen, me ihmisinä emme vain tee asioita, vaan mietimme sitä, mitä me teemme. Mietimme myös, haluammeko oikeastaan tehdä sitä mitä juuri nyt teemme tai suunnittelemme tekevämme. Pohdimme, miksi teemme jotakin ja askaroimme mielessämme vastataksemme kysymykseen: onko sillä mitä minä teen, oikeasti jotakin merkitystä?

Jos emme löydä merkitystä, voimme kokea olevamme turhia ja mitättömiä. Näin voi käydä silloinkin, kun joku muu ihminen vakuuttaa olemassaolomme tai toimiemme merkitystä (merkityksen ollessa tässä läheinen käsite kutsumukselle). Tästä syystä kutsumus onkin mielestäni rinnakkainen vakaumukselle, koska kutsumukseen tulee uskoa itse.

Kutsumus on aktiivista maailmassa elämistä

Monissa uskonnoissa esiintyy ajatuksia jumalallisista tehtävistä ja kutsumuksesta. Olen itse törmännyt aikoinaan uskonnolliseen ajatukseen siitä, että kutsumus saadaan ulkopuolelta. Itse kuulemani käsitykset ovat sisältäneet osin myös poissulkevia muotoja, joihin on sisältynyt ajatuksia siitä, että kutsu on annettu tietyille henkilöille, mutta ei välttämättä kaikille.

Tämän tekstin tarkoituksena ei ole kyseenalaistaa kenenkään omakohtaisia kokemuksia kutsumuksesta.  Silti ajattelen yleisesti ottaen, että odotus tai vaatimus ulkopuolelta saapuvasta kutsumuksesta voi passivoida ihmistä tai synnyttää toisinaan vääränlaisia hierarkioita, kuten esimerkiksi silloin, jos ihminen ei tunne olevansa minkäänlaisen kutsumuksen arvoinen tai kun jotkut käyttävät kyseenalaisella tavalla valtaa muita kohtaan ja perustelevat sitä kutsumuksella.

Ajatus ulkopuolelta annetusta kutsumuksesta saattaa perustua paitsi uskontoon, myös yleisemmin sellaiseen ajatukseen, jossa ihminen tarvitsee ensin sysäyksen toiminnalleen tai arvovaltaisen tahon oikeutuksen. Sitä mallintaa ikivanha ajattelutapa, jossa kutsuttu ja valittu yksilö kruunataan hallitsijaksi tai ansioitunut henkilö nimitetään tiettyyn tehtävään. Siihen liittyy myös myyttejä jostakin alun alkaen ”vähäpätöisestä” henkilöstä, joka jostain syystä valitaan toteuttamaan suurta tehtävää. Usein nämä tehtävät liittyvät valtaan ja/tai pahan tuhoamiseen. Kutsuttu/valittu yksilö selviää monista vastoinkäymisistä ja osoittaa sankaruutta. Monia eri kirjallisuudenlajeja edustavat teokset ovat täynnä tämänkaltaisia tarinoita.

Jokainen ”on kutsuttu”

Vaihtoehtoisena (tai rinnakkaisena) näkökulmana voidaan ajatella arkisemmin, että jokainen on tietyllä tapaa kutsuttu. Jokainen on kutsuttu, koska maailma on kutsumus. Kutsumuksen ei siis tarvitse olla jotakin mystistä*. Todellisuudesta löytyy kaikille kutsumus. Olemme ympäröityjä kutsumuksella.

Kutsumuksen ei siis tarvitse olla jotakin transsendenttia, ylimaailmallista tai mystistä*. Todellisuudesta löytyy kaikille sitä haluaville kutsumus.

Tällainen kutsumuksen määrittely ei pidä sisällään jonkin tietyn uskonnollisen opin seuraamista, vaan se on samanlaisena tarjolla aivan kaikille, seurasi ihminen sitten uskonnollista katsomusta tai ei.

Maailmassa on jatkuvasti asioita ja ilmiöitä, jotka tuottavat kärsimystä. Niiden lievittäminen on mahdollista, vaikka lopullinen ratkaiseminen ei ehkä olisikaan. Kutsumuksen voi kukin valita vapaasti tai olla valitsematta: kutsumus on valintaa ja tekoja. Siihen voi tarttua. Voimme halutessamme tehdä asioita, joihin meillä on kykyä ja joiden uskomme olevan myönteisiä. Näiden tehtävien ei kuitenkaan tarvitse olla järin suureellisia.

Maailmassa on aina sellaisia ihmisiä ja eläimiä, jotka ovat avun tarpeessa ja toivottavat avun tervetulleeksi. Maailma on yhteinen kotimme, jossa jokaisella on oma paikkansa. Se miten oman paikkamme täytämme, on monella tavalla kiinni itsestämme. Jotkut meistä kenties matkustavat maailman ääriin ja edistävät globaaleja hankkeita, toiset istuvat hiekkalaatikolla ja ovat läsnä lapselle. Kaikenlaisille hyvyydelle ja rakkaudellisille teoille on aina tilausta.

Poeettisesti ilmaistuna todellisuus kuiskaa tänäänkin ”Tervetuloa!” ja ”Sinut on kutsuttu.”

Millaisia ajatuksia teksti herätti sinussa tai mitä kutsumus sinulle tarkoittaa?

*Kysymys, miksi useimmille ihmisille nimenomaan hyvyyden edistäminen tuntuu merkitykselliseltä, kiinnostaa paitsi filosofeja ja neuropsykologeja, myös mystiikan ja teologian tutkijoita. Toisin sanoen miten ja miksi ihmisillä on pääsääntöisesti samankaltainen eettinen arvopohja, jossa mm. hyvyys, myötätunto ja epäitsekäs rakkaus ovat arvostettuja. Vaikka ihmiset käytännössä toimisivat niiden vastaisesti, he harvoin arvostavat tällaisia toimintatapoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *