Maailma on täynnä lasia – pohdintoja kriiseistä ja kärsimyksestä

Elise Liikala | julkaistu: 15.9.2020

Tänään aamulla ikkunalasin takana avautui avara metsäinen maisema ja matalalla paistava aurinko. Samaisessa lasissa oli kiinni hento tukko keltaisia ja harmaita höyheniä. Talitintti oli heräävän päivän ensitunteina lentänyt ikkunaa päin. Vastaavia törmäämisiä ikkunalaseihin tapahtuu linnuille toistuvasti. Usein linnut putoavat maahan ja tuupertuvat vain hetkeksi. Pökertymisen jälkeen monet niistä nousevat uudelleen siivilleen ja suuntaavat valoon. Eivät kuitenkaan kaikki.

Ikkuna suojaa kotejamme tuulelta ja sateelta. Ikkunan kautta lämpimiin koteihimme avautuu väylä valolle. Linnuille ikkuna on kuitenkin kuolemanportti. Perusolemukseltaan harmiton lasi satuttaa myös ihmistä, jos lasia on sirpaleina maassa tai lasi rikkoutuu esimerkiksi autokolarissa ja sinkoaa satasella päin ihoa.

Monet elämässämme kohtaamat vaikeudet ovat kuin lasia. Ne ovat tilanteita, joita emme ole huomanneet tai joita emme ole voineet nähdä ja ennakoida.

Elämän läpinäkyviä lasiseiniä ei voi kontrolloida etukäteen eikä kiertää. Ne iskevät päin kasvoja äkkiarvaamatta ja voimalla, johon emme ole varautuneet.

Voimme toki tehdä suunnitelmia ja pyrkiä hallitsemaan elämäämme, mutta jos emme kuulu niiden poikkeuksellisten yksilöiden joukkoon, joiden elämä tuntuu soljuvan ilman haasteita, törmäämme ennemmin tai myöhemmin lasiin. Ehkä olet jo törmännytkin, jolloin tiedät, mistä puhun.

Ne, jotka ovat nousseet jaloilleen ”tai siivilleen” lasiin törmäämisen jälkeen, kertovat joskus jälkikäteen, että törmäys opetti heille jotain arvokasta. Heidän viestinsä on, että iskuista, viilloista ja arvista voi selvitä ja asiat saattavat kääntyä parhain päin. Jotkut alkavat nähdä haasteelta tuntuneen tilanteen myönteisenä. He kykenevät siis antamaan kokemukselleen merkityksen, joka muuttaa heidän suhtautumistaan asiaan, jonka keskellä oli vaikeaa tai lähes sietämätöntä elää.

On kuitenkin hyvä huomata, että aivan kuten linnut, myös ihmiset törmäävät samaan lasiin eri tulokulmista ja eri voimakkuudella. Kaikki eivät toivu samankaltaiselta vaikuttavasta tilanteesta: työttömyydestä, sairaudesta, läheisen poismenosta, burnoutista, väkivallan uhriksi joutumisesta, keskenmenosta, koulu- tai työpaikkakiusaamisesta, yksinäisyydestä, pakolaisuudesta, omaishoitajuudesta tai muusta ihmiselämän lasiseinästä. – Tai jos toipuvatkin, he toipuvat omalla tavallaan.

Jokainen törmäys on omanlainen. Siihen vaikuttavat yksilölliset taustatekijät, joita ulkopuolisten voi olla täysin mahdotonta tietää ja ymmärtää.

Monet eivät välttämättä löydä satuttavalle kokemukselleen merkitystä eivätkä he voi yhtyä niihin, joille vaikea elämäntilanne näyttäytyy jälkikäteen opettavaisena tai tärkeänä. Vaikea tilanne saattaa sen sijaan herättää enemmänkin kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Se voi viedä merkityksen etsinnän äärelle sen sijaan, että kokemuksen kautta avautuisi jokin selkeä sanoma tai merkitys.

Aina selkeitä vastauksia tai merkityksenantoa ei ehkä kuitenkaan edes tarvita. Se, että voi jakaa muiden kanssa kysymyksiään ja kokemusmaailmaansa, voi tuoda lohtua. Yhteys myötätuntoisiin ihmisiin voi tuntua merkitykselliseltä, vaikka haastava kokemus ei merkitykselliseltä tuntuisikaan.

Ihmisinä olemme kaikki lasiseinistä koostuvan maailman asukkaita. Lasin kautta meille avautuu näkymiä ja näköaloja, mutta lasi voi myös vahingoittaa meitä. Meidän on kuitenkin pakko elää ja mennä eteenpäin siitä huolimatta, että törmäämme lasiin ennemmin tai myöhemmin – jotkut meistä useita kertoja. Ne, jotka ovat selvinneet törmäyksistä, voivat tarjota kätensä ja tukensa niille, jotka yhä yrittävät nousta iskun aiheuttamasta pimeydestä kohti valoa.

Omasta puolestani haluan tässä hetkessä sanoa kiitokset kaikille heille.

2 vastausta artikkeliin “Maailma on täynnä lasia – pohdintoja kriiseistä ja kärsimyksestä”

  1. Leena Salomaa sanoo:

    Olipa paljon ajatuksia herättävä kirjoitus sinulta Elise.
    Totta on, että liian moni jää vaille tukea ja kuuntelijaa törmättyään elämässään ”lasiin”.
    Ollaan valmis tukemaan, siinäpä haaste!

  2. Elise Liikala sanoo:

    Kiitos kommentista. Yhdyn näkemykseesi siitä, että olla valmis tukemaan toisia (ja osata antaa tukea myös tarvittaessa itselleen), on oma haasteensa. Moni jää vaille tukea, mutta onneksi on paljon niitä, jotka saavat tukea hädän hetkellä. Uskon, että ne, jotka ovat saaneet tukea sitä tarvitessaan, antavat tukea jatkossa eteenpäin muille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *