Tällä sivulla voit tutustua poimintoihin Ajatusrinki-ryhmissä käsiteltyihin kysymyksiin ja keskusteluihin vuosien varrella. Tuoreimmat keskustelut löytyvät Ajatusringin Facebook-sivulta.

Kysymykset muodostuvat taidevirikkeiden pohjalta. Joskus virikkeenä voi toimia myös jokin esine, luonnosta löytynyt objekti tms. Pienten lasten kanssa ja erityisestä toiveesta  keskustelunaihe voidaan päättää ennakolta.

Jos haluat osallistua keskusteluun verkossa, voit tehdä sen Ajatusringin Facebook-sivulla.

Tutustuithan jo sivuun Tietoa menetelmästä

Ajatusringeissä ollaan pohdittu muun muassa kysymyksiä: Mitä kauneus on? Voiko mistään asiasta olla täysin varma? Voiko elämässä vain kellua? Mistä suru syntyy? Onko pyyteetöntä auttamista olemassa? Voiko ihminen rakentaa vankilan itselleen? Onko ihminen vapaa rakastamaan?

10.11.2017
Nykytaiteen museo Kiasmassa tutustuttiin perjantaina Teija ja Pekka Isorättyän teokseen Nature Morte. Teoksessa automatisoidut kiiltävät kojeet ja kukat on asetettu keskiöön Hugo Simbergin Kuoleman puutarha -teoksen innoittamana. Teos herätti osallistujissa assosiaatioita, kuten hallinta, tekoälyn etiikka, väliaikaisuus, manipulointi, viattomuus, tekniikan ylivalta, ympäristöahdistus. kunnianhimo ja elämän sinnikkyys. Erästä osallistujaa kiinnosti ihmisten erilaiset kokemukset muun muassa taiteen äärellä. Keskustelunaiheeksi äänestettiinkin lopulta vaihtoehtojen joukosta kysymys: Miten kokemus määritellään?

Kokemusten ajateltiin olevan sekä subjektiivisia (yksilöllisiä) että kollektiivisia (yhteisiä). Esitettiin muun muassa, että kokemus on muistojen luomista. ”Aistimusta joka aiheuttaa muiston, reaktion tai asenteen.”

Pohdittiin kokemuksen syntyprosessia :Moni osallistujista ajatteli, että kokemus syntyy vain tietoisesti. Ihminen aistii jatkuvasti ympärillään valtavasti informaatiota, kuten ääniä ja liikettä, mutta ei pysty suodattamaan aistiensa kautta sitä kaikkea. Kokeminen vaatii kokemuksen käsittämistä, ”jotta syntyy tunne kokemisesta.” Eräs osallistuja esitti väitteen, että ”kaikesta ei synny kokemusta.” Toisaalta esitettiin vasta-argumentti, jonka mukaan alitajuntaan voi painua ainesta, joka vaikuttaa ihmiseen. Jokin tiedostamatta koettu kokemus tulee esiin ehkä joskus myöhemmin.

Mietittiin myös, kuka määrittää kokemuksen. Esitettiin, että kokemus muuttuu, kun sitä uudelleentulkitaan. Jos kokemusta reflektoi (käsittelee) myöhemmin toisen ihmisen kanssa, kokemus muuttuu: Toisen kanssa kokemuksen käsitteleminen muuttaa omaa kokemisen tapaa.

Eräs osallistuja toi esille, että ihmiselle on tärkeää se, että hänen kokemuksensa otetaan todesta ja se ymmärretään. Hän esitti, että ”kukaan ei halua olla yksin kokemuksen kanssa.” Ihminen toivoo, että hänelle etenkin merkitykselliset asiat otetaan vakavasti. Toinen osallistuja pohti myöhemmin keskustelun aikana, että jotkin kokemukset voivat osoittautua merkitykselliseksi vasta varsinaista kokemushetkeä myöhemmin.

Keskustelun aikana esitettiin, että nykyisin haetaan paljon kokemuksia ja kokemuksilla nimenomaan merkitystä elämään. (Merkitykselliset kokemukset voivat synnyttää merkityksellisyyden tunnetta elämään.) Yksi osallistuja mietti, voiko kokemushakuisuus korvata perinteistä uskonnon harjoittamista, kuten kirkossa käymistä ja riittejä. Hän pohti, että maallistenkin kokemuksien keräämiseen voisi liittyä ikään kuin hengellisyyttä (merkityksen hakemisen muodossa).

Kokemuksesta tulee kollektiivista. Eräs osallistuja esitti, että ”kokemus on elävä prosessi.” Kokemus ikään kuin alkaa jossain pisteessä, mutta jatkuu ja muuntuu. Toinen osallistuja tiivisti: ”kokemus on muovautuva asia” ja pohti, voiko kaksi kokemusta muodostaa oman kokemuksen.

Mietittiin myös hieman kokemusten arvottamista. Mikä tekee kokemuksesta voimakkaan ja laimean? Mikä tekee kokemuksesta arvokkaan? Esitettiin, että aidon, hyvän tai huonon kokemuksen arvottamiseen vaikuttavat yhteisölliset tekijät, kuten yhteiskunta.

Mietittiin lisäksi, voiko kokemusta mitata ja jos voi, niin miten.

Lopuksi päädyttiin myös puhumaan hieman taidekokemuksesta: ”Taide ilmaisee kokemusta eri tavalla kuin kieli.”

Taidekokemuksen arvoksi eräs osallistuja esitti sen, että taide liikauttaa jotakin itsessä. Taiteen äärellä tuntee, että on löytämäisillään jotakin, jota ei ehkä heti ymmärrä. Taide voi laittaa muutokseen. Sen jälkeen ei ole enää sama ihminen.

”Kokemus on mystistä ja jollain tavalla määrittelemätöntä.”

Miten sinä lähtisit määrittelemään kokemusta?

Teos herätti osallistujissa assosiaatioita, kuten kontrastit, avautuminen, lähempänä hyvää, aggressio, katastrofi, zen, pako, muutos ja kaaos. Syntyneistä assosiaatioista muodostettiin useita kysymyksiä, joista ryhmä äänesti keskustelunaiheeksi kysymyksen ”Voiko olla vapautta ilman kaaosta?”  

Osallistujat keskittyivät keskustelemaan sellaisesta kaaoksesta, jonka monet havaitsivat ilmenevän ihmisen elämänvaiheissa ja luonnossa. Kaaos on usein negatiivisesti värittynyt käsite, mutta siitä löydettiin positiivisiakin ulottuvuuksia.

Mietittiin kaaoksen yhteyttä vapauteen esimerkiksi luovan prosessin kannalta. Kaaoksen ja luovuuden voi nähdä liittyvän yhteen. Kaaoksen voi käsittää osana luovaa prosessia ja edeltävän luovaa tuotosta. Luova tuotos saattaa saada aineksensa, kun kaaoksen elementit järjestyvät.

Mietittiin, että ehkäpä äärimmäiseen vapauteen itsessään sisältyy myös kaaos. Jos vaihtoehtoja olisi rajattomasti, sellaista tilannetta voisi pitää kaaoksena.

Kaaos käsitettiin myös ulottuvuutena, jota voi tarkastella eri etäisyyksiltä. Läheltä katsoen jotkin asiat saattavat näyttäytyä kaoottisina, mutta etäämpää alkaa huomata järjestystä.

Eräs osallistuja sanoi, että kaaoksesta voi löytää voimavaroja. Vaikka arki voi tuntua välillä kaoottiselta, kaaosta voi pyrkiä syleilemään. Esitettiin, että ”kun kaaoksen hyväksyy osaksi elämää, sieltä löytyy vapaus.”  Alkuperäiseen kysymyksenasetteluun esitettiin kaiken kaikkiaan useita erilaisia kantoja.

Mitä mieltä sinä olet? Voiko olla vapautta ilman kaaosta?

 

14.11.2016

Mitä on aito kohtaaminen? kysymystä pohdittiin Helsingin työväenopistolla Ajatusringissä.

Ajateltiin, että aito kohtaaminen herättää ajatuksia. Se on merkitykselliseltä, ”ei yhdentekevää”. Aidossa kohtaamisessa annamme toisen ihmisen koskettaa sisintämme ja ydintämme – omaa maailmaamme. Erään osallistujan mielestä aitoa kohtaamista ei voi määritellä, koska muuten kohtaaminen ei enää olisi aito (ennaltamäärittelemätön). Jotain upeaa se kuitenkin osallistujan mielestä oli – joko hyvässä tai pahassa tilanteen mukaan.
Runollinen kuvaus aidosta kohtaamisesta kuului erään toisen osallistujan taholta: ”Se päästää kaipauksen karkuteille…saa toisen nimen se kaipaus.” Ajateltiin, että aito kohtaaminen voi syntyä lyhyenäkin hetkenä. Se voi olla ehkäpä vain naapurin moikkaamista tai katse tuntemattoman kanssa – kaikki kohtaaminen on aitoa, jos se ei ole teennäistä.

Ryhmässä mietittiin mm. mitä tarkoittaa todella nähdä toinen ihminen ja mikä estää meitä näkemästä toista ihmistä sellaisena kuin hän on.

Esitettiin myös kysymys, haluammeko lopulta aitoja kohtamisia. Toisinaan haluamme ehkä toisen ihmisen täyttävän jonkin itse asettamamme tavoitteen joko tietoisesti tai tiedostamatta. Meillä voi olla jokin agenda, jota haluamme kohtaamiselta.

Jos esimerkiksi yritämme myydä omaa ideologiaamme tai muuttaa toista ihmistä, se voi estää aitoa kohtaamista. Toisaalta osa ajatteli, että agenda ei itsessään ole este aidolle kohtaamiselle. ”Kaikilla on agendat ja ennakkoluuloja.”

Yleistykset auttavat ihmisiä käsitteellistämään maailmaa. Toisin sanoen ihmisillä on taipumus luoda kategorioita ja yksinkertaistaa. Silti moni oli sitä mieltä, että ennakkoluulot, mielikuvat sekä kokemukset ja niistä johdetut yleistykset vaikuttavat haitallisesti aidon kohtaamisen mahdollisuuteen. Toisen vieraudessa voi joutua kohtaamaan itsessään vierauden synnyttämiä tunteita ja ajatuksia. ”Omat uskomukset maailmasta tulevat haastetuiksi.” Toisaalta tiedostamalla omat asenteensa, voi mennä niiden yli.

Lopuksi mietittiin, miten aito kohtaaminen syntyy ja mikä sitä edesauttaa. Seuraavankaltaisia ajatuksia esitettiin:
– Hyväksyminen ja toista kunnioittava/arvostava dialogi auttaa aitoon kohtaamiseen.
– Avoimuus ja reagoiminen toiseen ilman ”ennakoituja määreitä” luo aitoa kohtaamista
– Aito kohtaaminen edellyttää ettei kumpikaan osapuoli esitä tai teeskentele mitään
– Aito kohtaaminen on kiinni omasta tahdosta ja tietoisuudesta. Siitä, että menee ennakkoluulojensa yli

Miksi ihmiset yleensä mielestäsi kaipaavat aitoa kohtaamista?

(Inspiraationa keskustelulle toimi Anvar Saifutdinovin maalaus Whisper kiss. – Wikimedia Commons)

 

12.10.2016

Ajatusrinki kokoontui Lapinlahden lähteellä, jossa yhdessä Pia Hounin kanssa vedimme taidelähtöisen keskustelun taiteilija Maija Tammen White Rabbit Fever -näyttelyn yhteydessä. Teokset kirvoittivat useita kysymyksiä, josta äänestettiin aiheeksi: Onko tarpeen tiedostaa oman elämän rajallisuus?

Ryhmässä jaettiin näkemyksiä psyykkisistä, fyysisistä ja ajallisista rajoista, jotka myös joskus limittyvät. Rajoja mainittiin liittyvän mm. uskallukseen, ihmiselle mahdollisiin tai mahdottomiin taitoihin, ikään, sukupuolisuuteen sekä olemassaoloon.

Mietittiin, ovatko rajat tarpeen: onko niistä hyötyä ja jos on, niin milloin.

Jotkin rajat koettiin ahdistavina, mutta rajoista löydettiin myös positiivisia puolia. Mainittiin, että esimerkiksi tietyt moraaliset rajat voivat olla hyviä ja perusteltuja. Rajat voivat tuoda nöyryyttä. Viitattiin myös rajojen asettamiseen osana lasten kasvatusta.
Pohdittiin elämän ja kuoleman rajaa ja sitä, onko kuoleman jälkeen elämää. Elämän rajallisuuden tiedostamisen ajateltiin auttavan arvostamaan ihmissuhteita ja elämää tässä ja nyt.

Mietittiin, mistä rajat meihin muodostuvat ja miten erilaiset sosiaaliset tai fyysiset ympäristöt voivat rajoittaa meitä. Eräs osallistuja pohti, että ei ole välttämättä hyvä jäädä ”muiden asettamien rajojen sisään”. Rajojen tiedostaminen oli hyvä asia erään toisen osallistujan mielestä, koska kun rajat tiedostaa, niitä voi rikkoa. Joku mainitsi mahdollisuudesta katsoa rajojen yli, vaikka välttämättä kyseisiä rajoja ei ehkä voisikaan ylittää. Se oli lohdullinenkin ajatus.

Keskusteltiin hieman myös kokemuksesta, jolloin rajat katoavat: esimerkiksi luonnossa liikkuessa tai suurkaupungin valtavassa ihmismeressä.

Mitä rajat sinulle merkitsevät?

 

13.9.2016

Tänään työväenopistossa Helsingissä syvennyimme edelliskerralla esitetyn kysymyksen Mikä jälki (ihmis)elämästä jää? äärelle.

Aihetta pohdittiin
a) ympäristönäkökulmasta mm. saastumiseen, ydinjätteisiin ja roskaantumiseen sekä
b) ihmislajiin liittyen

Mietittiin geneettistä jälkeä, joka siirtyy lapsiin, muistijälkiä, kulttuuria, perinteitä, arvoja, henkisiä jälkeä jne. Pohdittiin myös lahjakkuuden periytyvyyttä sekä sairauksia. Joku mainitsi, että toistemme kohtaamisista jää jälki.

Keskusteltiin siitä, säilyykö jälki ihmisestä loputtomasti vai vaipuuko se unohduksiin, jos sitä ei vaalita tai nosteta esiin.

Eksistentiaalisen pohdinnan kautta syntyy jälkiä tieteessä ja taiteessa:
Esimerkkinä jäljen kestävyydestä mainittiin, että historialliset kirjoitukset ja taide saattavat säilyä tuhansia vuosia. Taide kimmoitti kiinnostusta ja hetken aikaa keskustelu kulkikin taiteeseen liittyvissä pohdinnoissa: Miksi taide syntyi? Mistä taide tulee? Onko taidetta vasta jokin, mikä tulee nähdyksi (kun siitä tulee jälki)? Taiteen nähtiin kumpuavan ajattelusta, eksistentiaalisten kysymysten käsittelystä ja tarpeesta jäsentää niitä tieteeksi sekä taiteeksi.

Hyvät ja huonot jäljet:
Ihminen voi jättää erilaisia jälkiä. Itsekkyys ja sota jättävät pahoja jälkiä. Jälkien jättämiskykyyn liittyy vastuu.

Miksi ihmiset haluavat jättää jälkiä:
”Haluammeko jättää jälkiä, koska pelkäämme, että meistä ei jää jälkeä?” Ihmisellä on ”tarve tulla huomatuksi”. Joku esitti, että kyseessä on pieni narsistinen tarve jättää jälki jälkipolville. ”Kuolemattomuuden halu.” Toisaalta esitettiin, että kyseessä ei ole narsismi, vaan ihmisellä voi olla halu jättää hyvä jälki. Joku esitti ettei hän ole koskaan aikaisemmin miettinyt jääkö hänestä jälkeä vai ei. Osalle kysymys oli hyvinkin läheinen.

Kuolemaan liittyen keskustelimme hieman hautaamisesta. Eräs osallistuja esitti oman vakaumuksensa ja kertoi uskovansa, että että sielu ja minuus jää kuolemankin jälkeen jäljelle. Eräs toinen taas sanoi, ettei minuutta ehkä ole olemassakaan. Että olemme olemassa vain toisissa ihmisissä ja jatkuvassa muutoksessa. Pysyvää persoonaa ei hänen mukaansa ehkä ole lainkaan. Ihminen osana luontoa on ”jatkuva uusiutumistila – mysteeri.”

 

7.9.2016 Lounaan päiväkoti – Vanhempainilta

Lounaan päiväkodissa Lahdessa pidettiin eilen osana vanhempainiltaa Ajatusrinki. Koska päiväkoti oli toivonut etukäteen keskustelun rajaamista kasvatukseen, vanhempia pyydettiin muotoilemaan kasvatukseen liittyviä filosofisia kysymyksiä.

Kysymysten joukosta äänestettiin aiheeksi kysymys:

Kuinka paljon lapsi saa päättää omista asioista?

Kysymyksen pohjalta mietittiin mm.
1. kuinka paljon lapsen tulisi saada päättää,
2. mistä asioista lapsi voi päättää,
3. mistä voi tunnistaa, että lapsi on kypsä päättämään jostakin asiasta itsenäisesti ja
4. miksi lapsen ylipäätään tulee saada itse päättää asioista.

Vanhempien kesken oltiin yksimielisiä siitä, että vanhemmalla on oltava päätösvalta. Se, kuinka paljon lapset saavat päättää, vaihteli jonkin verran perheittäin.

Ryhmässä mietittiin muun muassa, mistä konkreettisista asioista lapset saavat kodeissa päättää. Vaihtoehtojen antaminen lapselle nähtiin monissa kodeissa toimivana tapana antaa lapselle päätösmahdollisuus. Aikuinen voi päättää vaihtoehdot, mutta lapselle syntyy tunne, että hän saa valita.

”Aikuisen pitää osata päättää, milloin lapsi osaa päättää.” Melko yksimielisiä vaikutettiin olevan siitä, että lapsen tulisi saada päättää asioista ikätasonsa mukaan. Toisaalta korostettiin myös yksilöllisyyttä persoonina ja sitä, että joku lapsi saattaa olla kolmivuotiaana valmis johonkin, mihin toinen samanikäinen lapsi ei kykene. Esitettiin, että lapsen valmiudet päätöksentekoon voi pyrkiä tunnistamaan seuraamalla lapsen tekemisiä ja taitoja. Puhuminen oli myös erään osallistujan mielestä hyvä keino. Jos lapsi ymmärtää syy- ja seuraamussuhteita, hän alkaa olla valmis päätöksentekoon.

Esitettiin, että lapsen tulisi saada päättää, koska se vahvistaa lapsen itsetuntoa. Lapsen päätösoikeutta perusteltiin myös yksilönoikeudellisin perustein: ”Koska lapsi on alusta asti yksilö”.

Aikuisen roolia päättäjänä perusteltiin lapsen edulla. Eräs osallistuja kiteytti, että aikuisen tulee ottaa vastuu päättämisestä eikä ”sälyttää sitä lapsen päälle”. Vanhempien kesken ajateltiin, että aikuisen rooli päätöksentekijänä ja hänen luomansa rajat luovat lapselle turvaa. Aikuinen päättää asioista, jotta lapsi ei joudu vaaraan. Vanhempi on se, joka tukee lasta, sillä ”kehitys vaatii taustatuen.” Rajojen ja rakkauden ohella korostettiin myös maalaisjärkeä päätöksenteossa. Myös luottamus itseen ja lapseen nousi esille. Itseään (ja lasta) voi tsempata ajattelemalla, että ”kyllä me tästä selviydymme.”

 

6.9.2016

Tänään pyörähti käyntiin kuuden viikon ajan tiistaisin kokoontuva Ajatusrinki Helsingin työväenopistossa. Ensimmäinen kerta kului toisiimme ja filosofisen kysymyksen muodostamiseen tutustumisessa. Varsinaiseen keskusteluun pääsemme syventymään ensi viikolla.

Seuraavaksi kerraksi jäätiin pohtimaan Evgeniy Stasenkon Ensilumi-teoksen inspiroimaa kysymystä: Mikä jälki elämästä jää?

 

6.9.2016

Tänään Helsingin Lammassaaressa nautittiin vielä helteestä ja auringon säteistä. Kiitos taivaan lämpöpatterin, Ajatusrinki saatiin pitää ulkona. Kokoonnuimmekin pohtimaan pitämäni pahvilaatikkoperformanssin tiimoilta filosofisia kysymyksiä pihanurmikolle. Suljetusta pahvilaatikosta paljastui siniliila paperisade. Sen pohjalta valikoitu äänestyksessä käsiteltäväksi kysymys: ”Mitkä ajatukset ovat omalta itseltä piilossa?”

Kysymyksen käsittelyssä lähdettiin liikkeelle pohtimalla tapoja, joilla piilotetut ajatukset saadaan näkyviksi. Toisin sanoen, miten piilotettu voidaan ylipäätään tuntea? Mietittiin myös syitä siihen, miksi jotkin ajatukset ovat piilossa tai ne painetaan piiloon.

Koska suurin osa osallistujista oli taiteilijoita, piilossa olevien ajatusten näkyväksi tulemista lähestyttiin useasti taiteen tekemisen kautta. Taide koettiin mm. ”olemassaolon ratkomisena”. Ajatukset muhiutuvat taiteen tekemisen avulla. Vasta, kun teos on tehty, sen pystyy sanallistamaan. Se avautuu. Taideprosessi voi viedä vuosia, mutta ajan kanssa ja luottamuksessa ajatukset paljastavat itsensä.

Kiireettömyyden ja itsetuntemuksen lisäämisen (esim. meditaation ja rauhoittumisen) nähtiin myös edesauttavan piilotettujen ajatusten käsittelyä. Toisen ihmisen kanssa keskustelu voi myös auttaa. Esitettiin, että ajatukset tulevat esiin silloin, kun on valmis ottamaan ne vastaan.

Piilossa olevia ajatuksia voivat olla vaikeasti kohdattavat ja vaikeita tunteita synnyttävät torjutut ajatukset tai maailman tilaan liittyvät huolet. Ajatukset voivat myös aiheuttaa riskin. Sellaiset ajatukset saattavat olla piilossa ”jotka keikuttavat venettä liikaa…jotka avaisivat liian jännittäviä ovia.”

Toisaalta myös ne ajatukset ovat piilossa, joita ihmiset eivät vielä tähän mennessä ole kyenneet ajattelemaan. Tulevaisuudessa voimme ehkä löytää uusia maailmaa mullistavia ajatuksia, joihin kapasiteettimme ei vielä riitä. Ajattelun kehittymisen potentiaali nähtiin kiehtovana. Kykenemme ehkä ratkomaan ongelmia, jotka ovat vielä vailla vastausta. Se, että on kyetty edes muodostamaan/sanoittamaan ongelman ydinkysymys, nähtiin kuitenkin erään osallistujan mielestä jo osana ratkaisua.

Ryhmässä pohdittiin lisäksi alitajuntaa, tiedostamatonta ja intuitiota sekä muiden lajien ajattelumuotoja. Toisten ihmisten ajatukset ovat meiltä piilossa, mutta myös ”eläinten, ruohojen, taivaiden”…ajatukset. Joku oli sitä mieltä, että eläimet kyllä paljastavat ajatuksensa läheisessä vuorovaikutuksessa ”Siihen ei tarvita sanoja.”

Eräs osallistuja esitti, että jos jokin tietty ajatus tai tunne valtaa mielen, ovat muut ajatukset piilossa. Jokin mukava tuntemus voi esimerkiksi siirtää syrjään muut ajatukset. Eräs tuore äiti pohti vauvansa ajatuksia. Ne ”tavallaan ymmärtää ja tavallaan ei lainkaan.” Lapsi on ”hieno elämän salaisuus”. Sen kautta on auennut ”ihmeellinen maailma”.

Ryhmässä puhuttiin ajatuksista myös hieman laajemmin. Mielenkiintoinen oli näkemys, että ”ajatuksia voi kokeilla”. Kaikki ajatukset eivät ole välttämättä omia. Voi esimerkiksi ajatella parin päivän ajan jotakin ja todeta ettei kyseinen tapa ajatella tunnu omalta. Näkemyksiään voi vaihtaa. Se on myös Ajatusringin yksi periaate. Saamme kasvaa ajattelijoina.  Ajatusrinki oli Lammassaaressa osa Piirakkakerho-taiteilijaryhmän kymmenenvuotisjuhlatapahtumaa ”Väsyneiden talo”.

 

31.8.2016

Mitä lähimmäisenrakkaus saa aikaan? pohdittiin senioriryhmässä Harjulan Ainola-senioritalossa eilen.

”Lähimmäisenrakkaus synnyttää positiivisen kierteen. Kun sitä tarpeeksi harrastaa, muutkin voivat innostua siitä.”

Lähimmäisenrakkauden nähtiin myös synnyttävän ”vastavuoroisuutta”, ”hyvän olon tunteen”, ”sielujen sympatiaa…jotakin yhteistä” ja ”hyviä suhteita”.

Eräs osallistuja pohti maahanmuuttajiin liittyvää lähimmäisenrakkautta. Hänen mielestään tällä hetkellä on enemmän vaurautta kuin silloin, kun evakkoja asutettiin. Pitäisi auttaa enemmän.

Mietittiin myös, mistä lähimmäisenrakkaus on peräisin ja kuka on lähimmäinen eli ”missä raja kulkee”. Joku käsitti lähimmäisenrakkauden enemmänkin tunteena, toinen taas tekoina.

Erään osallistujan mielestä on helpompi kokea lähimmäisenrakkautta perhettä ja tuttuja kohtaan. Erään toisen mielestä lähimmäinen voi olla vaikkapa kukka, kuten videossa, josta keskustelu lähti liikkeelle. ”Puhtaimmillaan viholliset auttavat toisiaan.”

Ryhmässä puhuttiin myös siitä, että toisinaan on oltava varovainen lähimmäisenrakkauden kanssa ettei tule ”vedetyksi nenästä” eli hyväksikäytetyksi. Varovainen on syytä olla myös siksi, että ihmiset eivät ymmärrä väärin ja synny puheita.

Keskusteltiin myös rakkauden lajeista, vauraudesta ja siitä, miksi tutkimustenkin mukaan köyhät antavat usein herkemmin omastaan kuin varakkaat.

(Inspiraationa tässäkin ryhmässä toimi taannoin käyttämäni video: https://www.youtube.com/watch?v=cZGghmwUcbQ)

 

31.8.2016

Tänään Lounaan päiväkodissa 3-6 -vuotiaiden kanssa mietittiin luulemista ja tietämistä.

Lasten kanssa juteltiin tarinatuokion jälkeen mm. siitä, milloin kukin oli luullut, että ei tykkää jostakin asiasta, mutta kokeilemisen jälkeen olikin huomannut, että tykkää. Lasten esimerkit liittyivät lähinnä ruokaan, kuten kalakeittoon. Eräs lapsista sanoi, että hän oli pitänyt kalakeittoa aluksi pelottavana, koska murehti, että kala voisi läpsäistä pyrstöllä. Lasten ennakkoluuloilla saattaakin toisinaan olla jokin erityinen syy, jonka voi sitten aikuisen avulla lempeästi selvittää.

Tarina:
Tarinassa sorsaperheen poikaset tutustuivat kuoriutumisen jälkeen maailmaan. Moni asia oli poikasille uutta, epäilyttävää ja hieman pelottavaakin. Äidin, isän sekä sisarusten tuella uusia asioita uskallettiin kuitenkin kokeilla ja huomattiin ettei vesi ollutkaan liian kylmää, jokainen poikanen osasi uida, levä ei maistunutkaan pahalle ja nukkuminen ei ollutkaan ikävää, vaikka nukkumaanmennessä ei ensi alkuun nähnytkään mitään.

Tarinan aihiona oli päiväkodin henkilökunnan esittämä lasten ruokailuun liittyvä toive, sillä ruoan maistaminen ja syöminen tuottaa toisinaan lapsille haasteita.

(Lapset nimesivät hahmot ja saivat vaikuttaa paperille muodostuvien hahmojen ulkomuotoon.)

 

29.8.2016

Senioritalo-Sireniuksessa Lahdessa keskusteltiin tänään kysymyksestä: Odotammeko aina jokaisesta hyvästä työstä palkintoa?

Ryhmässä ajateltiin, että joskus auttaminen tai hyvät teot ovat laskelmoituja (mutta eivät aina). Laskelmoitu teko ei enää ollut osallistujien mielestä puhdas hyvä teko. ”Hyvä teko lähtee sydämestä eikä mistään laskukoneesta.” Toisaalta nähtiin inhimillisenä se, että hyvästä työstä odotetaan yleensä vastineeksi edes kiitollisuutta tai tyytyväisyyttä. Ei ole helppoa tehdä hyvää jos toinen ei mitenkään osoita, että siitä on hänelle iloa tai hyvää tekevä ei itse voi todistaa tekojensa seurauksia. Silti on toki tilanteita, joissa ihmiset auttavat silloinkin, kun he tietävät etteivät koskaan tapaa apunsa kohdetta tai näe tekonsa seurauksia. Tällöinkin hyvää tekevä saa useimmiten teostaan ainakin hyvän mielen. ”Se antaa hyvän mielen, että on voinut auttaa tarvitsevaa.” Onko tuo hyvä mieli kuitenkin palkinto?

Ryhmässä uskottiin kuitenkin pyyteettömyyteen. Pyyteettömyys näkyy mm. pienissä teoissa, kuten hymyilemisenä toiselle kadulla. Hyvää ei tehdä aina itselle koituvan hyvän mielen takia. Asia nähtiinkin käänteisenä: Hyvä mieli ei ole vain palkinto vaan (aidon) hyvän tekemisen lähtökohta. Hyvästä mielestä lähdetään liikkeelle, sillä pahoinvoiva ei tee hyvää.

”Hyvä mieli on tasapainossa oloa. Se on ihmisen perusolotila. Tasapaino tuo hyvän mielen.” Tasapaino/hyvä mieli on tila, johon ihminen voi pyrkiä ja johon ihmisen on tarkoitus kasvaa. Kun ihminen on tasapainossa hyvä mieli ”pursuaa” hyvinä tekoina. Hyvästä mielestä lähdetään liikkeelle ja auttaminen tapahtuu huomaamattakin. Toisia haluaa ilahduttaa. Hyvä teko lähtee sydämestä.

Keskustelu lähti liikkeelle thaimaalaisesta mainosfilmistä. Katsottavissa Youtubessa.

 

25.8.2016

Lounaan päiväkodissa 3-6 -vuotiaiden kanssa jutusteltiin tänään rumasta ja kauniista puheesta kirjoittamani kärpästarinan siivittämänä. Samalla, kun kerroin tarinaa, piirsin hahmoja ja tapahtumia isolle paperille.

Lasten kanssa viritettiin pohdintaa mm. kysymyksistä:
Onko olemassa rumia tai kauniita sanoja?
Onko sinulle joskus sanottu ettei saa puhua rumia?
Miksi aikuiset voivat kieltää puhumasta rumia?
Puhuvatko kaikki, myös aikuiset, joskus rumia?
Onko parempi puhua tavallisesti ja kauniisti kuin rumasti – ja jos on, niin miksi?
Mikä on sinun mielestäsi erityisen kaunis sana?

Mukavat asiat olivat lasten mielestä kauniita sanoja:
Lapset mainitsivat kauniiksi sanoiksi kukan, maton, kissan (kissa on kiva), laivan (ilmeisesti Ruotsin-risteilyllä oli ollut kivaa), perhosen (kun se lentelee), kärpäsen (koska sekin lentelee), kengän (koska sillä voi mennä liukumäkeen), koiran (koska se haukkuu) ja ihmisen (koska se puhuu).

Myös tarinaan liittyvästä kuvasta jo valmiiksi löytyneet eläimet, kuten possu ja lehmä saivat kannatusta kauniina sanoina. Lehmä siksi, koska siitä tulee maitoa ja lapsi tykkäsi maidosta.

Ruma puhe:
Lasten mielestä on olemassa rumia sanoja, kuten vessasanat.
Jos puhuu rumia, niin aikuiset suuttuvat. Siksi ei saa puhua rumia.

 

22.8.2016

Voiko rumuus olla kauneutta? pohtivat seniorit tänään Ajatusringissä Lahdessa Sirenius-senioritalossa.

Ryhmässä puhuttiin lähinnä ihmisen ulkomuotoon liittyvästä kauneudesta ja rumuudesta sekä kauneudesta ja rumuudesta luonnossa, puheessa, politiikassa jne.

Yhtä mieltä oltiin siitä, että jonkun mielestä ruma ihminen tai asia voi olla toisen mielestä kaunis. Elämänasenteen nähtiin vaikuttavan kauneuden kokemiseen. Erään osallistujan mukaan on ihmisiä, jotka eivät näe kauneutta yhtä herkästi kuin toiset. ”Toiset ei koskaan näe missään kauneutta, kaikki on rumaa.”

Kauneus lisääntyy, kun katsoo asioita rakkauden silmien kautta. Kun näkee ”pinnan sijasta sisällön.”

Ikään liittyen eräs osallistuja kommentoi, että ”On yksinkertaista yhdistää rumuus ryppyihin. Aitous ennen kaikkea. Ryppyinen ihminen voi olla kauniimpi kuin nuori posliininukke.” Ihmisestä heijastuu kauneutena se, että hän on ”sinut elämänsä kanssa.”

Hieman ehdittiin myös pohdiskella rumuutta puheessa, rumaa politikointia ja rumia tekoja yleensä. Mietittiin myös sitä, onko syytä loukkaantua, jos toinen ihminen sanoo rumaksi jotakin asiaa, jonka on itse ostanut tai tehnyt ja jota pitää kauniina.

Rumuus voi olla kauneutta, kun ”hyväksyy itsessään kauneuden ja rumuuden.” Ne ”on itsessä”. Hyväksymällä molemmat yhdessä voi nähdä itsensä kauniina.

(Keskustelu lähti liikkeelle Giuseppe Arcimboldon maalauksesta Syksy, jota osa osallistujista piti rumana.)

 

17.8.2016

Mikä on ihmisen olemus? kysyttiin Ainola-senioritalossa kokoontuneessa ryhmässä tänään.  Ryhmässä pohdittiin esimerkiksi sitä, miten omat kokemukset vaikuttavat tulkintoihin toisen ihmisen olemuksesta. Keskusteltiin ensivaikutelmasta ja sen merkityksestä.  Olemuksen käsitteen kiteyttäminen osoittautui haastavaksi. Mietittiin lähinnä ulkoisia ihmisessä havaittavia asioita, mutta myös sitä, miten sisäiset tunteet ja roolit sosiaalisissa tilanteissa vaikuttavat olemukseen kokonaisuutena. Lisäksi pohdittiin muun muassa kasvatuksen merkitystä ja ammatin vaikutusta olemukseen.  Ryhmässä ajateltiin, että olemus muuttuu ”tilanteen mukaan”. Olosuhteet voivat tuoda esille piirteitä tai työntää niitä taka-alalle. Toisaalta esitettiin, että olemuksessa voi olla myös jotain pysyväisempää, joka ei muutu. Erään osallistuja sanoi, että: ”Minulla säilyy herttainen poikuus.”  Kysyin, onko osallistujien mielestä jokin asia, joka on olemuksellisesti kaikille ihmisille yhteistä. Eräs osallistuja esitti, että ihmisellä on tarve hakeutua toisten ihmisten joukkoon, mutta asiasta ei oltu yksimielisiä.

(Keskustelun kimmokkeena oli tänään Giuseppe Arcimboldon maalaus Syksy)

 

15.8.2016

Tänään Harjulan Sirenus-senioritalossa osallistujat keskustelivat kysymyksestä: Mitä irtipäästäminen vaatii?

Irtipäästämisen käsitettiin liittyvän esimerkiksi johonkin menneisyyden tapahtumaan, joka painaa mielessä tai ihmissuhteeseen, joka on päättynyt tai joka olisi kenties hyvä päättää.

Irtipäästäminen on ”vaativa laji”.
Sitä voi edistää:
– anteeksi antaminen itselle ja toisille
– mukautuvuus
– ”Mitä emme voi muuttaa, sen hyväksymme. Menneet on menneitä.” -asenne (se helpottaa oloa)
– itselle nauraminen
– sinnikkyys ja päättäväisyys
– ”Ei” -sanan opettelu
– silmien avaaminen, valinta ja tahdon päätös
– itsesuojelukyky
– toisen kannalta asioiden ajattelu (toisen asemaan asettuminen esim. erotilanteessa)
– rohkeus
– ammatti-ihmisen kanssa puhuminen
– tavoitteen selkiyttäminen ja tavoitteen jakaminen osiin (pienin askelin eteneminen)
– terve itsetunto ja itsekritiikki
– omien rajojen ylittäminen

 

10.8.2016

Harjulan Setlementti ry:n Ainola-senioritalossa pohdittiin tänään: Mitä kauneus on?

Kauneus yhdistettiin mielihyvään. Kauneus tuottaa hyvää tunnetta. Kauneutta nähtiin luonnossa, eläimissä ja ulkoisesti & sisäisesti ihmisissä. Kauneutta koettiin myös mm. musiikissa, avuliaissa teoissa ja kosketuksessa. Mielihyvän ohella kauneuden ajateltiin kytkeytyvän vahvasti rakkauteen.

”Rakkaus lisää aina kauneutta”. Kauneus lisääntyy rakkauden vaikutuksesta kahdella eri tavalla: 1) Rakastaessa rakkautta kokeva näkee rakkautensa kohteen kauniimpana kuin ehkä ennen. 2) Rakastettu kohde (jos ihminen) alkaa rakkauden vaikutuksesta myös säteillä kauneutta enemmän kuin aikaisemmin. Rakastetun/rakastavan olemus muuttuu.

”Jokaisessa ihmisessä on kauneutta. Meidän tehtävänämme on löytää se.”

Pohdittiin myös vanhempien suhtautumista omiin lapsiinsa ja erään osallistujan kertomaa sanontaa: ”Maailmassa on vain yksi kaunis lapsi ja se on jokaisen oma.”

Lisäksi mietittiin kysymyksiä:
Mikä on sinun mielestäsi kauneinta maailmassa? Katoaisiko kauneus jos ei olisi ihmisiä kokemassa kauneutta?

(Keskustelu lähti tänään liikkeelle osallistujien kanssa toteutetusta piirustushetkestä ja sen tutkailuprosessista.)

 

3.8.2016

Senioriryhmä Harjulan Ainola-senioritalossa keskusteli eilen aiheesta: Miten yksinäisyyden pelko vaikuttaa elämän ratkaisuihin?

Ryhmässä pohdittiin muun muassa mikä on se asia, joka yksinäisyydessä ahdistaa. Yksinäisyyteen liittyi monen mielestä myös positiivisia asioita. Usean osallistujan kokemuksen mukaan yksinäisyyden pelko on myös vähentynyt iän myötä. ”Nyt vanhemmiten on huomannut ettei yksinäisyys olekaan niin pelottava asia.” Saa oman tilan ja esimerkiksi aikaa ja tilaa harrasteille.

Yksinäisyyden todettiin kuitenkin vaikuttaneen monilla eri tavoilla elämään.

(Inspiraationa keskustelulle toimi Eino Leinon runo Meri kuutamolla.)

 

1.8.2016

Senioriryhmä Lahden Harjulakoti Sireniuksessa alkoi kesätauon jälkeen taas tänään. Aiheeksi valikoitui kysymys: Voiko herkkyys olla vahvuutta?

Ryhmä määritteli herkkyyden avoimuutena, kykynä aistia ihmisten tunteita ja syvät luontokokemukset. Muitakin kuvauksia herkkyydestä esitettiin, mutta nämä olivat kaikille osallistujille yhteisiä.

Herkän ihmisen vahvuutena nähtiin potentiaali empatiaan. Herkkyyden ajateltiin mahdollistavat mukavat hetket: herkkä osaa nauttia tuulen huminasta, pääskysten lennosta ja muista pienistä asioista.

Jotkut ajattelivat, että herkkä voi myös olla herkkä transsendentille eli tuonpuoleisille. Se nähtiin sekä etuna että haittana. (Herkkä voi myös alkaa kuvittelemaan asioita.)

Herkkyyden riskitekijöiksi kuvailtiin liiallinen herkkyys ja siihen vetoaminen (itsesääli), hyväksikäytetyksi tulemisen uhka (empaattisuudessa toisten tunteiden/tarpeiden asettaminen omien edelle) ja kovettuminen/kyynistyminen (kun ei kestä omaa herkkyyttä).

Yksimielisiä oltiin lopulta siitä, että herkkyys voi olla vahvuutta. Herkkyyden ajateltiin kuitenkin vähenevän vanhuudessa. Esitettiin, että lapsena emootiot olivat vahvempia. Elämä tasaa tunnemaisemaa kokemuksien kautta. ”Tämän hetkinen kokeminen on muistoon palaamista.” Esitettiin myös, että ”Tää maailma tekee ihmisistä vähän kylmempiä ja kovia.” Uutiset kyynistävät eikä ihminen enää koe niin vahvasti.

(Inspiraationa keskustelulle toimi tänään Vilppu Kaukosen runo Tapiolaan)

 

30.5.2016

Harjulan Sireniuksessa pohdittiin senioriryhmässä tänään kysymystä: Miten tulla sinuiksi menetyksen kanssa?

Lähes kaikki osallistujat kokivat, että he olivat kohdanneet menetyksiä. Anteeksiantaminen itselle ja toisille nousi keskustelussa ydinteemaksi. Anteeksiantamisen koettiin auttavan menetyksien hyväksymisessä. Anteeksiantaminen ei kuitenkaan ole aina helppoa. Ryhmässä pohdittiinkin hieman sitä, mikä auttaisi antamaan anteeksi. Eräs osallistuja ajatteli, että ”anteeksiantaminen lähtee siitä, että on itse saanut anteeksi.”

Keskustelun aikana mietittiin myös vertaistuen ja toisilta ihmisiltä saadun tuen merkitystä. Esimerkiksi sitä, miten rakkaus sekä kauniit ja rohkaisevat sanat oikealla hetkellä kantavat.

Puhuminen toisten kanssa auttaa. ”Mitä enemmän puhuu, sitä pienemmäksi asia muuttuu.” ”Pahan voi purkaa keskustelemalla ja jättää hyvät muistot.” Menetys nähtiin myös joissain tilanteissa kasvattavana: ”siitä voi oppia.”

Tässä päivässä eläminen ja hyviin asioihin tietoisesti keskittyminen koettiin monen taholta asiaksi, joka auttaa elämässä. Kuoleman kohdatessa joku löysi lohtua jälleennäkemisen toivosta. Hengellisiin näkemyksiin viittasivat jotkut muutkin.

Eräs osallistuja mainitsi, että muistojen kauniiseen maailmaan vetäytyminen on hänelle voimavara. Ajan kanssa asiat saattavat helpottaa. Menetysten tilalle tulee kauniita asioita. Toisaalta puhuttiin siitäkin, että vuosien tai vuosikymmentenkin jälkeen joku ihminen tai tilanne saattaa aiheuttaa raskaita tunteita.

(Tällä kertaa keskustelu lähti liikkeelle erään osallistujan mukanaan tuomasta runosta.)

 

27.5.2016

Senioritalo Harjulan Ainolassa keskusteltiin Eino Leinon Nocturne-runon pohjalta kysymyksestä:
Mistä johtuu se, että voi olla vaikea ilmaista tunteitaan?

Tällä kertaa kysymyksestä puhuttiin osallistujaporukan koostumuksen pohjalta etenkin miehisestä näkökulmasta. Tunteiden ilmaisulle haasteita saattavat osallistujien mielestä aiheuttaa lapsuuden opitut mallit. Sota-ajan elämä ja sodan jälkeiset vuodet olivat karuja. Sota jätti osallistujien mukaan jälkensä miehiin ja isän malli puuttui monilta. ”Mies ei itke” -ajattelumalli oli aikoinaan normi. ”Lapsuudessa luodaan perusta tunteiden ilmaisulle.” Vanhempien esimerkkiä pidettiin tärkeänä eli sitä, millaisen mallin lapsi saa vanhempiensa tunteenilmaisusta.

Tunteiden nimeämisen kyky on oleellista tunteiden ilmaisulle. Jotta tunteitaan voi ilmaista, pitää ensin hahmottaa, mitä oikeastaan tuntee. Ristiriitaisten tunteiden myllerryksessä voi olla myös joskus vaikeaa löytää yksi selkeä ”tunnenimi”.

Ryhmässä ajateltiin, että tunteiden ilmaisua voi oppia kirjallisuutta lukemalla ja etenkin vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Ihmissuhde kehittyy läheisemmäksi, kun jaetaan yhä enemmän omia käsityksiä ja tunteita. Tunteiden kertominen ja kuuleminen rakentaa läheisyyttä.

Joskus ihminen voi peittää tunteitaan muilta tai kieltää tunteita itseltään. Voi olla, että omia tunteitaan ei edes tiedosta. Huono itsetunto voi aiheuttaa esimerkiksi sen, että ei pysty ilmaisemaan tunteita, kuten pelko, rakastuminen tai pettymys. Tunteita ilmaistessa voi joutua toisten arvioimaksi ja arvostelemaksi ja joskus pettymään lisää. Tunteiden ilmaisun rajoittaminen voi siis liittyä itsensä suojelemiseen ja yritykseen säilyttää mahdollisimman myönteistä minäkuvaa.

 

23.5.2016

Yllättäen Senioritalo Harjulan Sireniuksessa pohdittiin toissapäivänä vahvuuden teemaa, kuten myös Harjulan Ainolassa edellisellä viikolla. Osallistujat äänestivät ryhmässä syntyneen kysymyksen: ”Onko vahvuus tavoiteltava tila?” keskustelunaiheekseen.

Ryhmässä ajateltiin, että vahvuus on tavoiteltavaa, kun vahvuus ymmärretään itsensä hyväksymisenä ja itsetuntemuksena: oman kokonaisuutensa tunnistamisena ja sen kanssa toimeen tulemisena.

Vahvuuden käsite vaikutti välillä myös sekoittuvan itsekkyyteen ja kovuuteen. Vahvuus nähtiin ryhmässä pääsääntöisesti kuitenkin positiivisena asiana, jota kohti voi kasvaa ja pyrkiä.

(Inspiraationa keskustelulle toimi venäläisen Anvar Saifutdinovin teos Abundance tree.)

 

19.5.2016

Mitä on vahvuus? kysyttiin Senioritalo Harjulan Ainolassa tänään.

Osallistujat yhdistivät vahvuuteen mm. hyvän itsetunnon. Keskustelussa keskityttiin kuitenkin pääosin heikkouteen, joka nähtiin vahvuuden vahvistajana ja vahvuuden merkkinä.

”Vain vahva voi näyttää heikkoutensa.”

”Suostumalla heikkouteen pelkäämättä sitä…siitä se vahvuus tulee.”

Vahvuuden ajateltiin löytyvän, kun nousee ylös pohjamudista. Omien heikkouksien kohtaaminen esimerkiksi kirjoittamisen ja maalaamisen kautta voi myös auttaa kohtaamaan vaikeita asioita. Prosessoinnin avulla vaikeat asiat menettävät uhkaavuuttaan.

Vahvuutena nähtiin myös arjessa ja sen haasteissa selviäminen. Sekin on vahvuutta, että pystyy tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa eri tilanteissa.

”Se joka fyysistä väkivaltaa käyttää, osoittaa jo hävinneensä.”

(Keskustelu sai alkunsa venäläisen Anvar Saifutdinovin teoksesta Abundance tree.)

 

16.5.2016

Tänään aloitti uusi Ajatusrinki-ryhmä Senioritalo Harjulan Sireniuksessa. Osallistujat keskustelivat aiheesta:
Mitä on itsenä oleminen?

Itsenä oleminen vaatii rohkeutta. Ryhmässä ajateltiin, että joidenkin ihmisten seurassa on helpompi olla oma itsensä kuin toisten. Itsenä olemiseen kuuluu se, että uskaltaa olla se, joka kokee olevansa. Esimerkiksi, että uskaltaa sanoa ääneen omat näkemyksensä.

Erään osallistuja mietti, että olisi määriteltävä: ”Mikä olen?” Minän määrittelyssä hän lähtisi liikkeelle esimerkiksi omien saavutusten, kulttuurin, käytäntöjen ja taitavuuksien pohdinnalla. Voi myös miettiä, mistä asioista pitää. Itsensä vertaaminen muihin voi auttaa hahmottamaan, millainen minä olen suhteessa muihin.

Toisaalta se, miten muu maailma heijastaa itseä, voi tuottaa virheellisen minäkuvan. Erään osallistujan mulkaan toiset ihmiset ovat peilejämme, mutta vääristä peileistä voi syntyä väärä kuva itsestä.

Itsenä olemisen ajateltiin ilmenevän mm.

1. Omana itsenä aidosti olemisena. Oman yksilöllisyyden ilmituomisena… ”että on löytänyt arvonsa” ja ”ettei tarvitse hävetä”. Puhuttiin siitä, että yksilöllisyyteen kuuluvat esimerkiksi ulkoiset tyyliasiat kuten mm. vaatevalinnat ja kulttuuritekijät, kuten oma murre.

2. Itsensä hyväksymisenä: Tärkeää osallistujien mielestä oli tunnistaa itsessään olevat vahvuudet, mutta ei myöskään ajatella ”liikoja” eli nähdä myös omat heikkoudet (ja hyväksyä ”paha” itsessään).

3. Totuuden hahmottamisena. Totuuden hahmottaminen ilmeni osallistujien mukaan mm. siten, että kykenee hahmottamaan toisten negatiivisesta ja positiivisesta palautteesta sen, mikä pitää paikkaansa.

Jos keskustelulle olisi ollut enemmän aikaan, totuus itsestä olisi ollut kiinnostava jatkokysymysaihio.

 

12.5.2016

Onko pelko hyvä vai huono asia? mietittiin Senioritalo Harjulan Ainolassa senioreiden kesken tänään Lahdessa.

Pelko nähtiin hyvänä silloin, kun sen ajateltiin herättävän harkitsevaisuutta. Harkitsevaisuus voi suojella vaaroilta. Toisaalta pelko nähtiin myös täysin huonona asiana, koska se aiheuttaa pahaa oloa.

(Usein pyrimme suojelemaan myös toisiamme tietoisesti synnyttämällä heissä pelkoa. Esimerkiksi entisaikaan saatettiin sanoa lapsille: Älä mene liian lähelle rantaa ettei näkki vie jne.)

 

4.5.2016

Eilen Helsingin työväenopistolla kokoontuva Ajatusrinki jäi kesätauolle. Kiitos kaikille osallistujille! Oli ilo kuulla ajatuksianne ja oppia teiltä. Toivon, että ryhmä rikastutti elämäänne.

Ryhmä keskusteli eilen kysymyksestä:
Jos täydellinen on virheetöntä, voiko mikään koskaan olla täydellistä?

Yllä olevaa kysymystä sanoitettiin myös kysymällä: Onko maailmassa mitään virheetöntä? Pohdittiin muun muassa sitä, mikä määritetään virheeksi: onko virhe poikkeama ”normaalista”?

Monet ihmiset tavoittelevat suorituksillaan täydellisyyttä. Täydellisyydentavoitteluun liittyen puhuttiin mm. koulumenestyksestä ja urheilusta.

Täydellisyydentavoittelun katsottiin syntyvän ulkoisista ja sisäisistä motiiveista. Ihminen pyrkii täyttämään ulkopuolelta syntyviä odotuksia. ”Jos ei kelpaa toisille omana itsenään, suoritukset ovat tapa hakea hyväksyntää.” Esitettiin myös, että täydellisyydentavoittelu voisi johtua persoonallisuuteen liittyvistä piirteistä, kunnianhimosta ja pedanttiudesta.

Osallistujat pohtivat myös aitoutta. Onko ihmisen tunnettava itsensä läpikotaisin ollakseen aito? Onko aitous mahdollista? Onko aito ihminen kenties sellainen, joka metaforisesti ”ei pue väkisin vääränkokoisia housuja jalkaansa muita miellyttääkseen”? Eräs osallistuja sanoi, että ”tietynlaista virheettömyyttä on, kun voi olla aito.”

Ryhmässä ajateltiin, että ihmisessä epätäydellisyys vetää puoleensa enemmän kuin täydellisyys. ”Epätäydellisyys sallii ihmisen tulla luokseen.” Inhimillisyyteen kuuluu epätäydellisyys.
”Täydellisyys on tylsää.” ”Virheet antavat elämää ja tilaa.”

Täydellisyyttä löydettiin kuitenkin luonnonlakien toimivuudesta mikroskooppiselta solutasolta avaruuden mittakaavaan saakka.
”Toimivuuden kannalta asioiden tulee olla luonnossa täydellisiä. Erilaisuus ei silti ole virhe. Luonnossa ei ole juurikaan kopioita. Kaikki lumihiutaleet ovat erilaisia.” Myös korkeammalla tasolla ilmenee erään osallistujan mukaan täydellisyyttä ”Hän joka on täydellinen, on täydellinen. Minä olen 2/3 vanhempieni jälkeläinen ja 1/3 Hänen.”

Osan mielestä täydellisyyttä ei ole olemassa, paitsi ihmisen luomana käsitteenä. Täydellisyys on vain termi ja utopiaa.
Teemaan tuntui kätkeytyvän myös paradoksi ”Ihminen voi olla täydellinen, vaikka ei sitä olisikaan.”

 

29.4.2016

Sattumaa vai johdatusta? pohtivat seniorit tänään HelsinkiMission palvelutalolla Vuosaaressa.

Moni osallistuja kertoi kokeneensa johdatusta elämänsä aikana. Johdatukseksi miellettiin positiiviset asiat ja seuraamukset. Tällaisia olivat esimerkiksi hartaat toiveet, jotka toteutuivat. Elämän tragedioita pidettiin selittämättöminä eikä johdatuksena. Tragediat saatettiin nähdä myös sattumina. Jos tragedia vuosikymmeniä myöhemmin alkoikin näyttäytyä merkityksellisenä ja tragedian seurauksena oli syntynyt osallistujan näkemyksen mukaan hyvää, muuntui tragedian kokemus johdatuksen kokemukseksi.
(Keskustelun inspiraationa toimi tänään erään osallistujan kirjoittama kaunokirjallinen essee).

Sivusimme myös lyhyesti vapaata tahtoa. Voivatko sekä johdatus että vapaa tahto toteutua saman aikaisesti vai eivät? Jos henkilö a esim. kokee, että hän tapasi henkilön b johdatuksen seurauksena törmäämällä kadulla, niin ohjailiko joku henkilöä a kävelemään juuri tuolla kyseisellä hetkellä kohtaan x, johon myös tuo toinen henkilö b ohjattiin kävelemään?

 

13.4.2016

Ajatusringin osallistujat Helsingin työväenopistolla keskustelivat kysymyksestä ”Milloin ihminen on terve?”

Pohdittiin muun muassa sairauden ja terveyden mytologiaa eli sitä, kuka saa määritellä terveyden ja sairauden rajan. Onko sairaus poikkeama yleisestä normista? Onko kehitysvammainen sairas? Entä, kuinka paljon tieto sairaudesta tekee sairaaksi? Joku voi olla pärjännyt diagnosoimattoman sairautensa kanssa kohtuullisen hyvin, mutta tieto sairaudesta saa kiinnittämään huomion sairauteen ja heikentää oloa.Toisaalta diagnoosi voi olla helpotus. Ongelmaksi voi silti muodostua tilanne, jossa ihminen alkaa määrittää itsensä diagnoosin kautta.

”Terveys on toive ja liike – ei tila…sitä kohti mennään, mutta sitä ei voi saavuttaa.”

Vaikka terveyden tavoittelu ja itsestä huolta pitäminen oli osallistujien mielestä yleisesti merkki terveydestä, liiallinen terveyden tavoittelu esimerkiksi kehoa voimakkaasti trimmaamalla (yliterveys) saattaa olla merkki henkisestä tyytymättömyydestä ja jossain määrin ”sairaudesta”.

”Terve on, kun on sinut itsensä kanssa.”

”Terveys on ”tolkkua” ja vastuunottoa omasta terveydestä – voida hyvin ihmisenä tässä maailmassa.”

”Ehkäpä hyvinvointi on parempi tavoite kuin terveys.”

”…Tavoitteena elämässä, että voisi ujostelematta sanoa: Minä olen minä, vaikka minulla ei ole siihen pätevyyttä.”

Yhteisöllisyyden merkitystä hyvälle terveydelle pidettiin tärkeänä. Esitettiin, että masennusta ei juurikaan esiinny yhteisöllisissä kulttuureissa. Eräs osallistuja sanoi, että: ”Ihminen pyörätuolissa on terve, jos ei tarvitse olla ympäristön musertama.”

Inspiraationa keskustelulle toimi kuvitustyö kirjasta Bailliere’s popular manikin.

 

6.4.2016

Ajatusrinki Helsingin työväenopistolla pohti keskiviikkona kysymystä: Onko todellisuus kaikille sama?

Kysymyksen tiimoilta mietittiin, onko ihmisillä ja kokemuksilla jokin yhteinen nimittäjä ja haettiin yhteisen objektiivisuuden pohjaa. Yleisesti ryhmässä ajateltiin, että jokaisen todellisuus on erilainen, sillä perspektiivimme maailmaan on yksilöllinen.

Mistä tiedämme, mikä on lopulta totta? Onko se, mikä hyväksytään todellisuudeksi vain demokraattinen enemmistön sopimuskysymys? Keillä on valta päättää todellisuuden määrittelystä? Tähän liittyen keskustelimme mm. erityisistä ihmisryhmistä. Aspergeriin liittyen esitettiin näkemys, jonka mukaan kyseessä on toinen tapa tulkita todellisuutta, joka ei ole vallitsevaa tulkintaa oikeampi tai väärempi. Mietittiin myös psykiatrisessa hoidossa olevia henkilöitä. Esimerkkinä oli tilanne, jossa henkilö näkee sellaisia asioita ympärillään, joita muut eivät näe.

Tunnekokemuksilla nähtiin olevan suuri merkitys sille, miten tulkitsemme eri tilanteita. (Esimerkiksi aikuisiksi kasvaneet saman perheen lapset voivat nähdä omien vanhempiensa suhteen ja lapsuudenperheen todellisuuden eri tavalla.) Moni asia on tulkintaa, mutta elämässä kohdatut väistämättömät tilanteet, kuten sairaus tai kuolema olivat osallistujien mielestä tosia: ne ovat tosikokemuksia. Silti suhtautuminen esimerkiksi kuolemaan voi olla hyvinkin erilainen sen mukaan, millaisia uskomuksia henkilö kuolemaan liittää. Toisilla kuolema on vain askelma johonkin uuteen eikä kuolema tarkoita lopullista katoamista. Uskonnoissa ilmeneekin oma totuutensa. Myös tiede pyrkii loytämään totuuden ja todellisuuden.

Mietittiin myös oman olemassaolon oikeutuksen, hyväksynnäntarpeen ja yhteyden hakemisen ja todellisuuden yhteyttä. Eräs osallistuja esitti kysymyksen: ”Onko infran ja yhteiskunnan rakentaminen pyrkimystä luoda yhteinen todellisuus?”

Totuusmarkkinat: Meille tarjoillaan erilaisia totuuksia. Erään osallistujan mielestä yhteiskunnassamme ei sallita yksinolemista. Yksin elävä henkilö joutuu jatkuvasti sellaisen viestinnän kohteeksi, jonka mukaan ihminen ei voi olla onnellinen yksin. ”Älä ole yksin! Hanki mielihyväbuusteri!” Tarjotut buusterit vaihtelevat toisista ihmisistä lemmikkeihin, esineisiin ja tuotteisiin.

Muutama poiminto osallistujien loppukiteytyksistä esitettyyn kysymykseen liittyen:

”Todellisuus ei ole kaikille sama, mutta on ihanaa, kun voi kohdata toisen siinä todellisuudessa.”
”Kaikilla on oma todellisuutensa ja haluaisimme saada palan toistemme todellisuudesta.”
”Todellisuus ei ole sama, mutta todellisuus voi muuttua minun puheideni ja tekojeni perusteella. Sekä subjektiivisella että objektiivisella todellisuudella on merkitystä.”

(Inspiraationa keskustelulle toimi ohessa oleva Hector R. Valvivian maalaus)

 

6.4.2016

Seniorit keskustelivat tällä viikolla kysymyksestä: Onko herkkyys hyve?

Herkkyys nähtiin lahjana. Hyveenä, mutta myös rasitteena. Erään osallistujan mielestä herkkyys on vain harvinaisissa tapauksissa hyve. ”Yleensä se ei ole.” Eräs osallistuja muotoili: ”Määrättyyn määrään asti. Mutta ei se ole hyve jos joutuu alistetuksi.”

Esitettiin, että ”lapset ovat luonnostaan herkkiä” ja mietittiin, mitä herkkyydelle käy aikuistuessa. ”Elämä voi tappaa herkkyyden”, koska herkkyydessään joutuu pettymään ja mahdollisesti hyväksikäytetyksi.

Osallistujien parissa herkkyytenä nähtiin tunneherkkyys ja aistiherkkyys (esim. väsyminen äänekkäässä ympäristössä). Erään osallistujan mielestä herkkä paljastaa helposti itsensä ja tunteensa…herkkä on herkkä itkemään. Saman osallistujan mukaan: ”Herkkä ihminen on miellyttävä tuttavuus. Haluan tutustua aidosti herkkään ihmiseen.” Herkkyyden vastakohtana hän näki kovuuden. ”Kovat ihmiset nujertavat herkkyyden.”

Eräs henkilö yhdisti herkkyyden myös reaktiivisuuteen eli siihen, että reagoi herkästi asioihin. Jollain voi olla ”liipaisin herkässä”. Hän pohti myös herkkyyden ja herkkähipiäisyyden yhteyttä.

Herkkä havaitsee herkästi muiden tunnetiloja ja pystyy asettumaan toisten asemaan. Hän ”pystyy menemään toisen nahkoihin”. Ymmärtämällä toisen ihmisen elämäntilanteen ja tunteita herkkä saattaa ymmärtää sellaisiakin tekoja, joita ei itse hyväksy ja jotka eivät ole yleisesti oikein. Ymmärryksessään ja empatiakyvyssään herkkä voi kuitenkin kadottaa itsensä ja sulautua toisen maailmaan (sympatia), jolla nähtiin myös negatiivisia seurauksia, kuten ”Herkkiä käytetään herkemmin hyväksi”. Herkkään on helpompi vaikuttaa.

Politiikkaan kaivattiin herkkyyttä. Eräs henkilö kysyi: ”Oletteko koskaan nähneet herkkää politikkoa?”

Eräs osallistuja jäi pohtimaan: ”Pystyykö herkkä ihminen puolustautumaan kovuutta vastaan ja jos pystyy, niin miten?”

Toinen itse esittämäni kysymys jäi lopuksi pohdittavaksi :
”Millainen maailma olisi ilman herkkiä ihmisiä.”

(Hyve: Ryhmässä ilmeni taustaolettamus, jonka mukaan hyve on hyvä luonteenominaisuus joko henkilön itsensä kannalta tai(ja) muiden näkökulmasta.)

(Inspiraationa keskustelulle toimi erään osallistujan mukanaantuoma posliinimaalaus, jonka maalauksellista ilmaisutapaa toinen osallistuja kuvasi herkäksi.)

 

30.3.2016

Seniorit keskustelivat ryhmässä muodostuneesta kysymyksestä: Mitä lumo on?

Osallistujat miettivät, milloin olivat kokeneet lumoa ja lumoutumista. Lumoon yhdistettiin voimakkaita emootioita: ”Lumo on salaperäistä ja kiehtovaa…voimakkaasti tunteisiin vetoava kokemus…siihen kuuluu yllättävyys sekä kauneus…tavattoman rikas kokemus…viehättävä ja miellyttävä…hetki, jolloin henki salpautuu ja järki katoaa”.

Lumon kokemus lähenteli osallistujien mielestä rakkautta. Eräs osallistuja oli sitä mieltä, että lumoutuminen on nuorten asia. Vanhana kun kaikki on jo nähty eikä mistään enää lumoudu, vaikka monesta asiasta saakin iloa ja asioista voi yhä pitää. Moni muu ryhmässä oli kuitenkin eri mieltä ja koki ettei lumoutuminen riipu iästä. Lumo-sanana toi myös lohtua. Oli tärkeää voida ajatella, että kun on kerran lumoutunut elämässään jostakin, on mahdollisuus vieläkin lumoutua. ”Se antaa lohdutuksen. Kaikki ei ole mennyt.”

Useat osallistujat olivat kokeneet kuvataiteen tai musiikin äärellä lumoa. Lumo yhdistettiin myös salaperäiseen viehätykseen johonkin asiaan, kuten matkustamiseen. Tämänkaltainen lumo kohdistuu aina uudelleen samaan paikkaan, jossa lumo on kohdattavissa. Tällainen paikka voi olla esimerkiksi Lappi. Monilla lumouksen kokemus liittyikin luontoon.

(Keskustelu lähti liikkeelle, kun laskin silmänsä sulkeneiden osallistujien kämmenelle sydämen muotoisen vaahtokarkin.)

 

23.3.2016

Tänään kuuntelimme työväenopistolla Edvard Griegin kappaleen Vuorenkuninkaan luolassa ja keskustelimme kysymyksestä: Miksi aina odotamme jotain? (ja odotammeko).

Kysymys kirvoitti osallistujat työväenopistolla miettimään erilaisia teemoja laidasta laitaan. Puhuttiin muun muassa odottamisen ja onnellisuuden yhteydestä. ”Onnellisimmillaan on, kun ei odota mitään.” Joku muisteli Nalle Puhin tuumanneen: ”Hetki ennen hunajansyöntiä on paras.” Ryhmässä keskusteltiin myös siitä, mistä odottaminen on saanut ihmislajin kohdalla alkunsa. Kuuluuko odottaminen nimenomaan ihmisyyteen ja ajan käsittämiseen?

Odottaminen kytkettiin myös tiiviisti elämänhaluun ja tavoitteiden asettamiseen. ”Odottaminen on sisäänrakennettua, jotta menemme eteenpäin.” ”Odotus kypsyttää.” Joskus on hyvä nukkua yön yli ennen päätöstä ja odottaa. Odottaminen on aktiivista toimintaa, vaikka se saatetaankin käsittää passiivisena. Odotus on hyvä asia ja se kuuluu elämään. Kyseessä on syklinen liike, joka on osa ihmisen elämää. ”Ihminen on sekä tekijä että olija.” ”Se on kasvua, että haluaa odottaa.”

Odotus/kärsivällisyys saattaa edistää hyvän toteutumista myöhemmin. Odottaminen voi olla jopa hyve, vaikka toisaalta odottaminen yhdistettiin myös esimerkiksi siihen, että ihminen ei kykene tekemään itsenäisiä valintoja eikä ole valmis.

Tutustu tuoreisiin kysymyksiin  Ajatusringin Facebook-ryhmässä.