Yhteystiedot

Elise LiikalaHaluatko järjestää Ajatusrinki – taidelähtöistä filosofointia tai Taidemietiskelyä osana tapahtumaa, koulussa, yritystilaisuudessa, erityisryhmälle tai ystävillesi? Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää.

Ajatusrinkejä ja Taidemietiskelyä järjestää taiteen maisteri, filosofointiohjaaja Elise Liikala.
Elisen tavoitat sähköpostitse osoitteella info@ajatusrinki.fi

Ajatusrinkitoiminta sopii eri ikäisille ja keskustelun teemoja voidaan suunnitella etukäteen. Ajatusringissä voidaan esimerkiksi käsitellä yhteisön tai yrityksen arvoja, joihin halutaan selkeyttä. Ajatusringissä on mahdollista myös keskustella osallistujien itse valitsemasta kysymyksestä, joka syntyy Ajatusringin aikana.

Taidelähtöinen filosofointi on paitsi menetelmä, jonka avulla voidaan lähestyä erilaisia kysymyksiä, myös toimiva tapa kartoittaa, millaisia kysymyksiä osallistujilla itsellään on eli tutkailla, mikä on heille kiinnostavaa ja tärkeää.

Ajatusringeissä on käsitelty tähän mennessä monenlaisia teemoja, kuten valtaa, onnellisuutta, pelkoa, kuolemaa ja hyvän elämän ehtoja. Mikään aihe ei ole pois suljettu; kaikesta voidaan keskustella.